Miten liikunta vaikuttaa mielenterveyteen?

24.1.2019
Miten liikunta vaikuttaa mielenterveyteen?

Pitkään on tiedetty, että liikunta parantaa lapsen fyysisiä ominaisuuksia. Itseasiassa pohja motoriikalle syntyy juuri lapsena. Tämä tarkoittaa sitä, että jos lapsena on liikkunut paljon ja monipuolisesti, säilyy hyvä kosketus pitkälle aikuisiän liikuntaan. Liikkumisen vaikutus lapsen mielenterveyden kehitykseen ei sen sijaan ole aivan yhtä selkeä.

Useimmat ovat kokeneet liikunnan jälkeisen hyvän olon, mutta mielenkiintoisempaa on se, kuinka lapsena liikkuminen vaikuttaa meidän mielenterveyteemme pitkässä juoksussa. Tuleeko meistä aikuisiällä tasapainoisempia, itsevarmempia ja keskittymiskykyisempiä, jos tykkäsimme koulun liikkatunneista lapsena? Pelkkä liikunta ei tietenkään yksiselitteisesti tee meistä skarppeja superihmisiä, mutta uskon, että liikunnallakin on oma vaikutuksensa. Tutkimuksen mukaan liikunnan lisääminen vähentää lapsissa masennusta, ahdistusta ja emotionaalista häiriötä. Kokeet osoittivat myös sen, että liikunnan lisääminen nostaa lasten itsetuntoa.

Jo pelkkä liikunta on tutkimuksien mukaan mielenterveyden kannalta melko hyödyllistä. Laadukkaalla liikunnanohjauksella ja hyvällä ryhmähengellä hyötyjä voidaan vielä tehostaa. Tästä näkökulmasta mekin WEEMOVElla työskentelemme.

Tutkimuslähde: A meta-analysis of the relationship between children’s physical activity and mental health (Ahn S, Fedewa AL 2011).